Jarkko Kallion blogi

Olen saanut viimeisten kahden viikon aikana nauttia useampaan kertaan niin ranskalaisesta kuin englantilaisestakin keittiöstä. Täytyy jälleen todeta että ei jää suomalainen ammattiosaaminen pätkääkään jälkeen eurooppalaisista isoveljistään. Edes ketjupaikoissa. 

Ranskalaiset eivät osaa kypsentää lihaa asteikolla raaka-medium-kypsä (+lisävivahteet), tarjoavat halpoja raaka-aineita parhaiden lihojen lisäkkeenä jne. 

Englantilainen keittiö on allekirjoittaneelle jo itsessään lukuisien reissujen kautta niin tuttu, ettei mitään ihmeellistä osaa odottaakaan.  Perinteet l. jääräpäisyys paistaa läpi. Toisaalta lähes satavuotiaan mummotkin syövät tulista intialaista ja kiinalaista pikaruokaa, mutta samalla englantilainen kotiruoka ei ole kahden sadan vuoden vaikutteiden jälkeenkään kunnolla löytänyt edes suolaa ja pippuria.  Harmaa ja kuivaa keitettyä lihaa eri nimikkeillä tarjolle niin juhlapöytä on valmis. Kastike on parhaimmillaankin vain kannullinen sulaa rasvaa. 

Pitää kuitenkin muistaa että britit nauravat omaa ruokakulttuuriaan itsekin. Ranskalainen keittiö on olevinaan jotain itseään suurempaa. 

Hyvähenkisen ruokablogin loppuun kuva tuotteesta, joka bloginpitäjän oli aivan pakko ostaa Eastbournen Tescosta. Nauroin tätä ihan katketakseni paikallisen ystäväni kanssa. Vaikka meillä Suomessa myydäänkin mämmiä ja pashaa, ei meillä sentään miehen vehkeen makuista keittoa tarjoilla. Jos joku vapaaehtoinen haluaa kyseisen pussikeiton nauttia niin toimitan sen mielelläni ilman maksua rohkean nautiskelijan käyttöön. Kunhan saan arvostelun

Italia on omituinen maa. Toisaalta Italia on mafian kehto. Kovia jätkiä Myös muinaiset roomalaiset voidaan lukea enemmän tai vähemmän italialaisiksi. Valloittivat koko euroopan, kovaa porukkaa.

Myöhempinä aikoina italialaiset ovat kilpailleet sotilaallisessa munattomuudessa lähinnä ruotsalaisten, ranskalaisten ja espanjalaisten kanssa. Vai onko joku lukenut ohuempaa kirjaa kuin italialaiset sotasankarit toisessa maailmansodassa? Pelkästään Etiopiassa italialaiset antautuivat vähintään neljä kertaa pienemmälle englantilaisarmeijalle. JA NYT Sisua ollaan viemässä Italiaan! 

Perisuomalaisen kohteliaisuuden ja pidättyväisyyden sijaan tällaiseen on helppo lääke. KUKAAN ei enää osta enää kyseisen firman  tuotteita. Kun sen aloittaa HETI, niin omistajakin ymmärtää kyseessä olevan protesti. Tuotanto saattaisi jäädä Auraan. 

Bloginpitäjän perhe teki Turun Sinapin kohdalla nollatoleranssipäätöksen jo vuosia sitten. Meiltä löytyy loistavia kotimaisia sinappeja puolalaisen tahnan sijaan. On Auran sinappia ja Pimeitä pulloja jne. 

Aikoinaan toimiessani Maskun Tarjoustalon myymäläpäällikönä Leaf siirsi tuotantonsa Suomesta Ruotsin kautta Puolaan. Ainakin meidän myymälässämme Fazer sai elämänsä loikan markkinaosuuksissa. Tällaista liikehdintää tapahtuu aivan liian harvoin. 

Loppukaneettina totean, että olen käynyt sekä Milanossa että Roomassa, ja nautin kulttuurista sekä miljööstä joka solullani. Hienoa kulttuuria, talvisodan ihmettä en kuitenkaan löytänyt.

En kuulu siihen joukkoon jolle tätä veroa Urppis puuhailee. Mielelläni kuuluisin, mutta tehtävää on vielä rutosti. Tämä solidaarisuusvero, mikäli ylimpiä tuloveroja nostettaisiin yhdellä prosenttiyksiköllä, toisi valtiolle 20 miljoonaa euroa lisää. Eli ei yhtään mitään. Jos rikkaita halutaan mukaan talkoisiin pitää puuttua pääomaverotukseen, ei palkkaverotukseen. Nimittäin sellainen ihminen joka tienaa yli 100.000 euroa vuodessa, ja maksaa tuloveroa on jo valmiiksi solidaarinen tai tyhmä. 

Tämän sijaan ehdottaisin Turun Sanomien yleisönosastolta bongaamaani keinoa. AY-maksut veronalaiseksi. Jätetään työttömyysturvaosuus verottomaksi (noin 100 euroa/vuosi). Loppuosa on normaalia ry-toimintaa, josta voitaisiin aivan hyvin maksaa veroa. Varovaisestikin arvioiden vaikutus yli kymmenenkertainen Urppiksen ehdottamaan “solidaarisuusveroon” nähden. Vähintään 200, ehkä jopa yli 300 miljoonaa euroa lisää verotuloja ilman minkäänlaisia käytännön ongelmia. Miten olisi? Pannaanko pakettiin, ihan vain solidaarisuuden nimissä?

Mielessä pyörii yksi pieni “Anni” sekä näköalattomuuden ilmentymä.

 Olen työskennellyt kaupan alalla yli 10 vuotta. Pyrin asioimaan kaupassa siten, etten ole muiden asiakkaiden enkä myöskään henkilökunnan riesaksi, En tuki käytäviä, en kysele tyhmiä, enkä varsinkaan “hiero kassalla”. Millaista on sitten “kassalla hieronta”?

 Hieroja (vastakohta on Pakkaaja) lastaa tavaransa hihnalle. Hieroja pistää muovipussit avaamattomina kuorman mukana. Pussit kulkeutuvat ostosten pohjalla kaukalon perälle. Tämän jälkeen hieroja siirtyy myyjän kohdalle tapittamaan asiantuntevasti iäisyyteen. Hän odottaa lompakko ehkä jopa kädessä ostosten loppusummaa (MIKSI SIINÄ PITÄÄ JÄPITTÄÄ???). Kortteja on turha kaivaa esille, nyt on aika keskittyä loppusummaan. Ja sieltä se tulee! Seuraa ostosten maksu, ja pikku hiljaa kohti muovikasseja avaamaan ja pakkaamaan. On myös tärkeää jättää ostoskärry siten, ettei seuraava asiakas pääse pakkaamaan tavaroitaan samalla kun myyjä piipittää enareita. Mikä kiire sillä on, nyt on minun tähtihetkeni! Olen tästä maksanut!

 Hieroja aiheuttaa itsekeskeisyydessään ja ajattelemattomuudessaan turhaan ruuhkaa. Molemmat kaukalot ovat hierojien takia varattuja, ja kolmannen, joskus jopa neljännen asiakkaan ostokset tulevat hierojan tavaroiden päälle. Hieroja turhautuu. “Eikö täällä saa edes pakata sitä vauhtia kuin haluaa”. Sama ihmistyyppi ajaa todennäköisesti alinopeutta moottoritiellä ja ylinopeutta taajamassa. Oma suoritus…ON kuitenkin vaihtoehto…

 Ryhdy Pakkaajaksi. Huomioi muut asiakkaat ja henkilökunta

 1. Pakkaa koko sen ajan tuotteita kun myyjä niitä kassan läpi syöttää. Usein miten ajoitus on sama kuin myyjällä. Ketään ei joudu odottelemaan. Myyjä hoitaa kassaa, sinä pakkaat.

2. Kaivaa maksukortin lompakosta taskuun valmiiksi. Ei tarvitse etsiä siitä puolen kuution käsilaukusta kaiken muun todella tarpeellisen joukosta jonon kasvaessa takanasi.

3. Elä tuki arsellasi tai kärryilläsi kulkuväylää seuraavalta asiakkaalta. Hän voi olla The Pakkaaja, ostosviidakon sankari. Kaikkien asiakkaiden sankari.

 Tämä oli se “Anni finaalissa”. Ei iso, mutta vuosikausien tippa otsassa voi lopulta tuntua putoukselta.

Sitten se näköalattomuus

 Todellinen vääryys on dieselin nykyhinta ja puheet kilometrikorvausten veronalaistamiseksi. Vain harvoin arvostelen hallitusta, mutta tässä kohdassa on todellisuudentaju unohtunut totaalisesti. Käyttöetuautoilijat ovat lähes lainsuojattomia. 2007 diesel maksoi alle euron. Kilometrikorvaus käyttöetuautosta noin 10 senttiä. Jokaisesta kilometristä jäi noin 4 senttiä taskuun vaivanpalkkaa.

2012: Diesel maksaa lähes 1,60. Kilometrikorvaus 12 senttiä. Yhtään senttiä ei jää ajamisesta taskuun. Päinvastoin, pintakaasulla mennään jottei joudu maksamaan työstään. MISTÄ EDUSTA TÄSSÄ OLLAAN VIELÄ VEROTTAMASSA? Pitäisikö rekka- ja taksikuskienkin maksaa siitä että saavat käydä töissä?  Pistetään samaan vauhtiin solidaarisuusvero kaikille jotka ajavat yli 20.000 euron autolla. Ihan turhaa brassailua moiset limusiinit. Daciat ja Nissanit vain kaikille! Ja Älsbytalot. Ja Ikean kalusteet. Loppuu se leijuminen. Shaatana!

Nämä sairausvapaakeskustelut, joita Sarasvuo provokatiivisesti laukaisi, ovat mustavalkoisuudessaan viihdyttävää seurattavaa. Lääkärit peräävät Sarasvuolta faktaa väitteilleen, ja osa kommentoijista ihmettelee eikö ihmisillä ole enää oikeutta sairastaa. Tämä on taas niitä aiheita joita ei saa, eikä pidä kommentoida. Sarasvuo on siis joko tyhmä tai hullunrohkea. Ja niin taidan olla minäkin. 

Pitkiin sairausvapaisiin en kommentoi. Ongelmaksi muodostuvat 1-3 päivän sairausvapaat. Lyhyet sairausvapaat ovat aluetta, joissa kysymys on mielestäni pääsääntöisesti moraalista, motivaatiosta tai työpaikasta. Vuosia sitten joku professori kirjoitti Helsingin Sanomissa, että 3/5 lyhyistä sairausvapaista on “pääpohjaisia”. Eli oli sairausvapaan syykoodi mikä tahansa, niin yli puolet poissaoloista on jotain muuta kuin paperissa lukee. Jos ensimmäinen päivä muutettaisiin palkattomaksi (Ruotsissa on näin?) niin väittäisin meidän olevan yhdessä yössä huomattavasti terveempi kansakunta. 

Kuvaava tarina keittiövuosiltani. Silloinen kollegani kertoi, miten Salossa isossa keskuskeittiössä käytiin henkilöstön kesken läpi hyvissä ajoin ennen joulukuun pyhiä minkä verran kelläkin on vielä pitämättömiä sairausvapaita. Siis sellaisia joista vielä saa palkkaa, ettei mene Kelan piikkiin. 

Toisaalta alakohtaisesti sairausvapaista ei voi tuomita. Poissaoloja vääristävät erityisesti miesvaltaisten alojen rintamakarkuruus lasten sairausvapaiden kulujen hoidossa. Henkilökohtaisesti lähinnä ravintola- ja kaupan aloilla toimineena olen saanut katkerasti huomata, miten se on lähes poikkeuksetta rouva joka jää sairaita lapsia kotiin hoitamaan. Ihan niin kuin isä olisi joku liberopelaaja, joka ei voisi lapsiaan hoitaa. Olen monesti kehottanut naisia arvostamaan omaa työtään ja pakottamaan puolisoitaan edes joskus sairaiden lasten pariin kotiin. 

Sama vääryys tietysti näkyy myös perhevapaiden kustannuksissa. Naisvaltaisten palvelualojen pienyrittäjät ajetaan täysin mahdottomaan tilanteeseen esimerkiksi rakennusalan pestessä täysin kätensä perhepoliittisesta vastuusta. Kypärä päässä kertoo perinteisesti niin tärkeästä toimenkuvasta että perhe/lapset kuuluvat vaimolle.  Sanoisin että höpö höpö. Vanhakantaista testohöyryistä sovinismia ja vastuunpakoilua.  

Sitten ihan toiseen asiaan 

Solidaarisuusvero yli 100.000 euroa vuodessa tienaaville! Vain harvoin törmää populistisempaan shaibaan. Nämä ihmiset (en siis kuulu vieläkään tähän joukkoon, tavoitteena on) maksavat jo nyt veroa yli puolet palkastaan. Ongelmana on pääoma- ja tuloverotuksen liian suuri ero, ei tuloverojen nykyiset ylärajat. Jos joku maksaa palkastaan yli puolet veroa, niin eiköhän hän ole kortensa kekoon kantanut. Tällainen henkilö on joko äärimmäisen solidaarinen tai sitten äärimmäisen tyhmä maksaessaan tuloveroa. 

Tietysti se on helkkarin hienoa mediassa vaatia “herroja” vastuuseen, mutta valtion verotulojen kannalta tällä ei olisi minkäänlaista vaikutusta. Jos oikein muistan niin vaikutus olisi noin 30 miljoonaa euroa vuodessa. Antaa jonkinlaista perspektiiviä jos suhteuttaa tämän 30 miljoonaa valtion budjetin noin 5000 miljoonan sopeutustarpeeseen. Itse luen tämän korkkikakan vasemmiston huonon presidentinvaalimenestyksen jälkimainingiksi.

Aluksi haluan todeta Paimion saaneen kaksi vuotta peräkkäin valtiolta ylimääräistä vaikeiden ongelmien vuoksi. Yhteensä yli kaksi miljoonaa euroa. Samaan aikaan kuitenkin maksoimme tasausta. Salo lienee tästä kaikkein irvokkain esimerkki. Vakavan rakennemuutoksen alue maksaa vielä huimat tasaukset! 

Tähän rakastamaani aiheeseen “kyllä me täällä pärjäämme, ei tässä mitään muutoksia tarvita, itse on asiat hoidettu” vähän kättä pidempää lukujen muodossa:

 Provosoiden voisin todeta, että Paimio olisi ylijäämäinen jo sillä, ettei se maksaisi tasauksia. Vielä pari vuotta sitten summa oli lähempänä miljoonaa vuodessa. Salokaan ei olisi kriisikunta jos saisi muutaman vuoden vapautuksen tasauksista.

 Tein tämän taulukon tietoisesti provosoiden. “Virkkusen kuntakierroksen” ensimmäisen kuntakuulemisen perusteella kaikkein kovinta meteliä itsenäisyytensä puolesta pitivät kunnat jotka eivät tälläkään hetkellä pysty itse hoitamaan palveluitaan. Tämä tasausjärjestelmä on yksi niistä välineistä joilla Suomi pidetään tasa-arvoisena ja toimivana, mutta samalla se vääristää alueiden ja kuntien kantokykyä dramaattisesti. Esimerkiksi jos Paimio saisi parin vuoden ajan samankokoiset tuet kuin Somero, niin ei tarvitsisi talous- ja organisaatiotyöryhmiä pyöritellä. 

Noin pääsääntöisesti voidaan todeta tukia valuvan eniten agraari-painotteisille alueille, joissa ns. palkansaajia on vähän. Onko niissä kunnissa sitten palvelutarpeita samassa suhteessa kuin esimerkiksi Paimiossa ja Kaarinassa on sitten toinen asia. 

Nopealla tupakkapaikan matematiikalla voisin kuitenkin todeta, ettei Someron, Pöytyän tai Sauvon kohdalla voida mitenkään perustellusti argumentoida väitettä ” kyllä me täällä pärjäämme, ei tässä mitään muutoksia tarvita, itse on asiat hoidettu”. Vai voidaanko? 

Ja yhtä lailla tupakkapaikan matematiikkaa on, että alueeltamme pumpataan 37 miljoonaa muun Suomen käyttöön. Se ei tietysti ole mitään verrattuna Helsingin -285 755 697 euron, tai Espoon       -172 105 147 euron lahjoituksille paremman Suomen hyväksi. Tämä on koko Suomen etujen nimissä perusteltavaa aluepolitiikkaa, mutta pointti on siinä, että nettomaksajien tarpeita pitää kuunnella herkällä korvalla. Jatkossa kuntien tulisi ainakin alueellisilla mittareilla olla elinkelpoisia, ei miljoonien eurojen automaattien varassa?

Kuntauudistuskeskustelu järkipohjalta on äärimmäisen vaikeaa. Tunne- ja puoluepoliittiset kehykset vievät järkeviltäkin ihmisiltä realiteettien tajun. Ja yllättävän usein keskustelu kääntyy nykyhallituksen ja kuntaministerin haukkumiseen.

 Miksei ihmisiltä kysytä oletteko valmiit torppaamaan uudistuksen, ja tiedättekö mitä se tarkoittaisi? Nykyinen palvelujen tuottamisen malli on tullut tiensä päähän jo ajat sitten, mutta sitä ei edellä mainituista syistä uskalleta kaikilla tahoilla myöntää. Olen sataprosenttisen varma siitä, ettei nykyisenlainen kuntakenttä pysty vastaamaan sosiaalisektorin kasvaviin kuluihin, palveluiden tarpeisiin tai julkisen sektorin eläköitymisiin. 

Olen sataprosenttisen varma myös siitä, ettei läntisen Euroopan surkein huoltosuhde ole syntynyt nykyisen hallituksen toimikaudella. Tämä virhe on pantu alulle sukset jalassa puutalon porstuassa toisen maailman sodan jälkeen. Tai virhe oli oikeastaan siinä, etteivät suuret ikäluokat innostuneet suojaamattomasta seksistä vanhempiensa tapaan. 

Nyt tuotettu virkamiestyö on keskustelujen pohja. Jokainen tietää myös sen, ettei tämä ole lopullinen kuntakartta. Onko vuoden 2015 jälkeen sitten kahdeksankymmentä tai satakaksikymmentä kuntaa on ihan toinen asia. Se selvinnee kuluvan vuoden aikana. Muutos on kuitenkin välttämätön, ja vapaaehtoisuuteen pohjautuen se ei tule ikinä onnistumaan. Siitä annan hallitukselle sapiskaa että osa ministereistä höpisee vapaaehtoisuudesta. Todellisella vapaaehtoisuudella tämä uudistus ei tule ikinä toteutumaan. 

Kuntauudistuksen lähtökohtainen vastustaminen on typerää ja lyhytnäköistä toimintaa. Ajatuksellisesti suunnilleen samalla viivalla nykyisen palvelurakenteen jatkuvan velalla pyörittäminen kanssa. Tämän päivän koululaiset joutuvat aikanaan maksamaan nämä kekkerit. 

En ole tavannut yhtään poliitikkoa joka väittäisi Paimion pärjäävän enää yksinään. Hallitus tarjoaa meille Saloa tai Turkua. Paimio voi esittää myös jotain muuta vaihtoehtoa, sillä reunaehdolla että siitä muodostuisi vahva peruskunta. Mistä siis kumppanit? 

Yksi uudistuksen keskeisiä tavoitteita on varmistaa keskuskaupunkien elinvoimaisuus. Kansankielellä Turku määrittelee keskeiset tarpeensa, ja sen jälkeen muille pyritään löytämään siedettävä ratkaisu. Ennen kuin voimme lähteä miettimään mahdollisia kumppaneita pitää siis ottaa huomioon Turun tarpeet. Turku haluaa EHDOTTOMASTI Raision ja Kaarinan. Ja todennäköisesti myös keskeiset osat Lietoa. Kaikki muu on enemmän tai vähemmän toissijaisia, jollain tavalla neuvoteltavissa. 

Turun seudun kuntauudistus ei ole siis mitenkään mahdollinen ilman Kaarinan liittämistä Turkuun. Hallitus estää kaikki sellaiset kuntaliitoskuviot joissa tätä yritetään horjuttaa. Mikäli kuntauudistus toteutuu ja hallitus pysyy pystyssä, meidän aivan turha edes keskustella esityksestä jossa liittyisimme Kaarinaan. Kaarina meni jo. Mikäli uudistus siis toteutetaan. Mistä voimme keskustella? 

Paimio ja Sauvo ovat vielä aivan liian pieni yksikkö. Marttila ei muuttaisi tilannetta mitenkään. Jotta voisimme välttää turkulaistumisen, se vaatisi mielestäni vähintään kokoonpanoa Sauvo, Paimio, Marttila, Tarvasjoki, suurin osa Lietoa, entisen Piikkiön, ehkä myös Auran sekä Kosken. Lieto on tässä avainasemassa. Ilman Lietoa jäisimme joka tapauksessa liian maaseutumaiseksi, eikä palvelujen tuottaminen todennäköisesti onnistuisi. Jos Turku välttämättä haluaa myös Liedon en tällä hetkellä näe muuta vaihtoehtoa kuin siirtää Turun vaakuna Paimion itäpuolelle. Uudistuksen kaatumista en edes uskalla ajatella. 

Niitä muutamia tuttuja varten jotka eivät ole Kunnallislehden jakelualueella vielä viime viikolla kyseissä mediassa julkaistu vastineeni. Tietysti vähän hankalaa kun puuttuu se teksti mihin vastasin. Mutta tuo edellinen artikkeli kertoo vähän taustoja siitäkin.

Mustan Pekan terveiset Punahilkalle 

Kylläpä löysi kokenut valtuustokollega yhdestä lyhyestä kommentistani tiistain 7.2 lehteen vahvaa sanomaa. En edelleenkään löydä kommentistani mitään korjattavaa. Seitsemän vuotta politiikassa ei ole ehkä vielä laitostuttanut minua tarpeeksi. Väyrystä siteeraten totean kuitenkin Helenan tulkinnan olleen täysin väärä. 

Tiistain 7.2 tekstistä kumpuavat vahvat näkemyserot omiin näkemyksiini aina käsitetasolta asti. Kokoomuslainen puhuu työväestä, tarkoittaa varmaan työläisiä. Porvarit väheksyvät työläisiä! Patamusta porvarin täytyy ainakin salaa vastustaa työntekijöiden oikeuksia ja halveksia ammattiyhdistysliikettä. Pakkohan sen on! Moinen päättely edellyttäisi mielestäni melkoista aikahyppyä menneisyyteen. Ajalle jolloin työmailla piti olla oikea jäsenkirja, ja ajalla, jolloin jokaiselle väestönosalle oli omat kauppansa. Ja pankkinsa. Ja urheiluseuransa. 

Edellisissä presidentinvaaleissa Kokoomuksen esiin nostama työväen asia tuntuu ahdistavan edelleen. Työväen hyvinvointi on paljon monisyisempi kysymys kuin menneiden vuosikymmenien klassinen työläisten asia.  Kaikki työssäkäyvät ovat työväkeä asemaan katsomatta. En alkuperäisellä kommentillani edes viitannut työntekijä- tai työnantajaliiton jäsenyyden olevan missään määrin ongelmallista kenellekään meistä. Se, mihin puolentoista tunnin haastattelussa yhdellä lauseella viittasin, oli presidentin rooli. Kyse oli siitä, nouseeko presidentti koko kansan presidentiksi vai ei. Olen jo ennen vaaleja väittänyt, ettei Halonen siinä kahdentoista vuoden aikana erityisen hyvin onnistunut. Martti Ahtisaari puolestaan onnistui niin hyvin, ettei enää omillensa kuuden vuoden jälkeen kelvannutkaan. 

Sitä parjaamaani mennyttä maailmaa ovat nimenomaan yksioikoisen mustavalkoiset tulkinnat siitä, mitä mieltä yksilön puoluetaustastaan johtuen pitäisi olla esimerkiksi nyt ammattiyhdistystoiminnasta. Ja se miten tietyt teemat omitaan puoluepoliittisesti. Työntekijä- tai työnantajajärjestöjen ei käsittääkseni pitäisi edes olla poliittisia toimijoita vaan etujärjestöjä. Ei niiden jäsenmaksut muuten olisi verovähennyskelpoisia? 

Vai onko sitten SDP lopultakin luovuttanut ja liittynyt SAK:n tai STTK:n jäsenliitoksi vaivattoman ja verottoman rahoituksen toivossa? Jos näin on, siitä kannattaa ainakin informoida niitä satoja tuhansia Kokoomusta, tai muita kuin vasemmistopuolueita äänestäviä, jotka ovat työntekijäjärjestöjen jäseniä. Kuten esimerkiksi edustamasi Tehyn puheenjohtajaa Jaana Laitinen-Pesolaa, tai mainitsemaasi Akavan puheenjohtajaa Sture Fjäderiä. “Patamustia porvareita” kumpainenkin. Tehyn ja Kokoomuksen Laitinen-Pesola taitaa porilaisena Ässäfanina olla ihan aito patasydänkin! 

2012 presidentinvaaleista puhuttiin suvaitsevaisuuden vaaleina. Ehdokkaat suoriutuivat tehtävistään mallikkaasti. Niinistön ja omalta kohdaltani myös Kokoomuksen perusarvojen ilmeisen taantumuksellinen kannattaminen ei missään määrin tarkoita kenenkään muun arvojen vähättelyä tai aliarvioimista. Patamustana porvarina toivotan myös mielensä pahoittaneelle vappunenän punaiselle valtuustokollegalleni voimia tärkeään luottamushenkilötyöhön kaikilla tasoilla. Ja vuosiksi eteenpäin.  

Jarkko Kallio

Ace of spades

Kylläpä kirvoitti pieni lausahdus pitkässä Kunnallislehden haastattelussa vahvan tunnepohjaisen reaktion Helena Lahdella. Täytyy vääntää perjantain lehteen vastine mikäli mukaan mahtuu. On se jännä miten puolue jonka kannatus äänestysikäisistä (huom! ei edes työikäisistä) on millä mittarilla tahansa reippaasti alle kaksikymmentä pinnaa kokee olevansa jonkinlainen työssäkäyvän väestön ääni. Ehkä joskus oli, mutta ei ole enää kuin juhlapuheissa. On onneksi todettava huomattavasti useamman ihmisen edelleen käyvän töissä kuin mainittu kannatus kertoo.

Tällaisena 70-luvulla syntyneenä jantterina olen aina voinut luottaa kahteen asiaan. Kalliiseen menoveteen sekä sosialistiseen presidenttiin. Niin olihan siellä myös se uimalakkimies…Kekkosen kaudesta en juuri mitään muista, mutta ei varmaan muistanut Kekkonenkaan 70-luvusta. Minä olin alle kouluikäinen, ja Urho vähän niin kuin vastaavalla tasolla. 

Myönnän että sosialistinen presidenti porvarienemmistöisessä maassa on hieman kaihertanut mieltäni jo pitemmän aikaa. Ahtisaari ei niinkään, Halonen sitäkin enemmän. Nyt ei enää kaiherra. 

Politiikan murros on 2000-luvulla ollut melkoisen rivakkaa. Kokoomus on noussut ikuisen kolmospuolueen asemasta selvästi suurimmaksi, ja pitää nyt hallussaan sekä pääministerin että presidentin vakansseja. Joista kummastakaan ei täysipäiset juurikaan unelmoineet vielä muutamia vuosia sitten. 

Samaan aikaan vanhat valtapuolueet SDP ja Keskusta ovat murroksen kynsissä. Vasemmisto-oikeisto akseli murtuu. Väittäisin kuluvan vuoden pitkälti näyttävän mihin suuntaan poliittinen kenttä Suomessa muotoutuu. 

1. Impivaaralaistuuko Keskusta? B-Persut vai aito vaihtoehto? Oikealla ei mahdu, vasemmalle ei halua?

2. Mikä on perinteisen vasemmiston rooli? Nyt heikompi kuin koskaan. Miksi?

3. Marssivatko Persut kunnanvaltuustoihin? Rahaa on, löytyykö ehdokkaita?

4. Lyödäänkö Kokoomusta kuntauudistuksella? Demarit ottavat jo irtiottoja hallitusohjelmasta. 

Paljon avoimia kysymyksiä. Keskiviikkona saadaan ilmeisesti “Virkkusen kuntakartta”.

Alkaa hirveä hässäkkä ja Keskusta kyseenalaistaa kaiken muutoksen tarpeellisuuden. Kyllä minäkin (jos olisin keskustalainen) vastustaisin muutosta joka toteutuessaan ajaisi Keskustan myös kuntakentällä vastaavaan ahdinkoon kuin valtakunnanpolitiikassakin. Ja käytännössä myös taloudellisesti konkurssiin. Mikäli hallitus ei hajoa niin kuntauudistus tulee. Toivottavasti tulee. 

Kokoomus on nyt ollut Paimion suurin puolue edellisissä euro-, eduskunta-, ja presidentinvaaleissa. Siis kiistatta Paimion suurin puolue. Tähän hyvien vaalien suoraan tullaan liittämään ensi syksyn kunnallisvaalit. Mikään muu kuin suurimman puolueen asema ei ole hyväksyttävä lopputulos. Se on ehdokkaista kiinni. 

Ehdokaskandinaatit tai hyvän kandin ilmiantajat, ottakaa reippaasti yhteyttä jarkko.kallio@paimio.fi.